Palvelut Pyydä tarjous Referenssit Kumppanit 3D-Kirjasto Yritys Yhteystiedot Etusivu
Mitä 3D:llä tarkoitetaan? CV pdf-formaatissa Mallinnus ja pikavalmistus generatiivisessa korumuotoiluprosessissa

Opinnäytetyöni tiivistelmä

Kuvagalleria tekemistäni 3D-kuvista

Foorumit ovat keino kehittyä omassa työssä

Hannu Kulju - Animoottorin perustaja

Suurimman osan tähänastisesta elämästäni olen viettänyt synnyinkaupungissa Kajaanissa. Nykyiseen kotikaupunkiini Kuopioon muutin 1997 opiskelemaan Kuopion muotoiluakatemiassa.

Oikeastaan erikoistuin korumuotoilijaksi, mutta jo opintojen aikana aloin käyttää aikaani 3D-ohjelmien opetteluun. Opinnäytetyöni käsitteli korujen suunnittelua ja valmistusta tietokoneen avulla ja sittemmin päätin keskittyä kehittämään kykyjäni mallintajana ja kuvantekijänä.

Idean yrityksen perustamiseen sain 2003 silloiselta työnantajaltani, mutta ajatus vaati kypsyttelyä ennen kiteytymistään kesällä 2005 perustetuksi Animoottoriksi. Työvoimatoimiston yrittäjäkurssi keväällä 2004 antoi hyvät valmiudet toimivan liiketoimintasuunnitelman tekemiseen, mutta silti lopullinen perustamispäätös vaati melkoisen ponnistuksen.

Ajan, joka ei kulu yrityksen pyörittämiseen ja ammattitaidon kehittämiseen, pyrin viettämään ystävien, elokuvien ja kirjojen parissa. Haaveilen toisinaan kädentaitojeni ylläpitämisestä tavalla tai toisella, mutta vuorokaudessa on vain rajallinen määrä tunteja.

Omakuvan toteuttanut Tere Tolvanen
Omakuvan toteuttanut Tere Tolvanen